Tietoa varautumisesta vuodesta 2011 alkaen


Vuonna 2011 julkaistiin ensimmäinen suomenkielinen omakohtaista varautumista käsittelevä kirja, jonka tein yhdessä Sanna Karppisen kanssa. Kirja on nimeltään Suomalainen selviytymisopas. Sitä ei ole enää saatavilla kuin kirjastoista. Samalla aloitin varautumiseen keskittyvän blogin pitämisen. Blogialusta on vaihtunut muutamaan otteeseen vuosien varrella ja välillä on ollut myös hiljaiseloa.


Ammatiltani olen erityisluokanopettaja ja asun Pohjois-Karjalassa Joensuun kupeessa Ylämyllyllä. Luonnossa liikkuminen ja toimiminen on aina ollut lähellä sydäntäni. Vaellusharrastus, mökkeily, ja metsästys on tuonut kokemusta erätaidoista ja toimintavarmuutta metsässä, samoin aihepiirin kirjallisuuden ahmiminen. Perheen karttumisen myötä kiinnostus varautumiseen kasvoi entisestään. Tosin jo pienestä pitäen olin ottanut aina jotain ylimääräistä mukaan leireille - ihan varmuuden vuoksi. 

2000 -luvun lopulla olin aktiivinen survivalistifoorumilla, mutta varsin nopeasti aloin pitää itseäni mieluummin varautujana. Tästä pohdinnasta syntyi sitten Suomalainen selviytymisopas vuonna 2011. Sen jälkeen oli pari aktiivista vuotta haastattelujen myötä, mutta sitten jättäydyin syrjemmälle. Survivalistifoorumien alustojen vaihtuminen tympäännytti, kun uudella foorumilla samat jutut alkoivat aina alusta. Kiinnostus siihen lopahti.

Nyt maailmantilanteen muututtua koronapandemian jälkimainingeissa on taas aika aktivoitua. Uudet sukupolvetkin tarvitsevat näitä oppeja kipeästi. Nämä nettisivut ovat yksi osoitus uudesta aktivoitumisesta. Toinen on se, että kypsyttelen nyt mielessä toista kirjaa, joka keskittyy suppeampaan aihepiiriin kuin maailmoja syleilevä Suomalainen selviytymisopas. Saa nähdä mitä jatko tuo tullessaan. Julkisuudenkipeä en kuitenkaan ole.

Pasi Karosto